Työ- ja elinkeinoministeriö - Vanhuspalveluissa on lisättävä valinnanvapautta

11.1.2011

Vanhuspalveluissa on lisättävä valinnanvapautta

Kehitysjohtaja Ulla-Maija Laiho kirjoittaa HS:n 7. tammikuuta ilmestyneessä vieraskynässä, että tulevaisuuden ikäihmiset tahtovat valita palvelunsa itse eivätkä halua olla viranomaisten päätösten kohteita.

Vanhusten osuus väestöstä kasvaa Suomessa nopeammin kuin missään muualla Euroopassa. 65 vuotta täyttäneiden määrän ennustetaan vuoteen 2040 mennessä kaksinkertaistuvan noin 1,5 miljoonaan. Yli 80-vuotiaiden määrä taas kasvaa vuoteen 2020 mennessä 235000:sta 275000:een ja vuoteen 2030 mennessä jopa yli 420000:een.

 

Vanhuus ei ole sairaus, mutta vanhakin ihminen sairastuu. Vaikka 65-84-vuotiaiden toimintakyky on 20 viime vuoden aikana selvästi parantunut, muistisairauksista on tulossa merkittävin syy runsaan hoivan tarpeeseen. Keskuudessamme elää yli 95000 vähintään keskivaikeaa dementiaa sairastavaa ihmistä. Kymmenen vuoden kuluttua heitä on yli 130000, joista lähes puolet on täyttänyt 85 vuotta.

 

Palvelujärjestelmän kehittämisessä on nykyisin johtoajatuksena laitoshoidon purkaminen. Tavoitteena on, että vanhenemme kotonamme. Jos ihminen ei pysty asumaan kotona, hän siirtyy kodinomaiseen palvelutaloon tai hoivakotiin.

 

Ympärivuorokautiseen hoivaan perustuvan eli tehostetun palveluasumisen määrä on 2000-luvulla kasvanut. Tätä nykyä paikkoja on noin 25000. Tosin terveyskeskussairaaloiden ja vanhainkotien pitkäaikaispaikkojen määrä on edelleen suurin piirtein sama kuin ennen.

 

Laitoshoidon purku-urakka on mittava. Tehostetun palveluasumisen paikkojen kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä maksaisi noin kolme miljardia euroa - ja silloinkin paikkoja olisi tarjolla vain alle 40 prosentille muistisairaista.

Vanhuspalvelut kohtaavat tulevaisuudessa täysin uudentyyppisen haasteen. 2020- tai 2030-lukujen seniorikansalaiset ovat aiempaa vauraampia ja paremmin koulutettuja. Toisin kuin vanhempansa ja isovanhempansa he eivät ole joutuneet tyytymään vähään. Heillä on käsitys hyvistä palveluista, tietoisuus kuluttajan asemasta ja kyky hankkia palveluja tuttuun tapaan: internetistä.

 

Tulevaisuuden ikäihmiset haluavat tehdä valintoja itse eivätkä olla viranomaisten palvelupäätösten kohteita.

 

Järjestöt ja yritykset tuottavat Suomessa jo yli 55 prosenttia vanhusten palveluasumisesta. Hankinnat perustuvat kilpailutukseen.

 

Kilpailutusten hallinnan ja hyödyntämisen on havaittu tuottavan ongelmia sekä palveluiden hankkijoille että tuottajille. Suomalaisen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän silmiinpistävin ero Ruotsiin, Tanskaan ja joihinkin muihin Länsi-Euroopan maihin onkin järjestelmä- ja viranomaislähtöisyys.

 

Pohjoismaista Tanska on vienyt pisimmälle palvelujärjestelmän, joka perustuu vanhusten itsemääräämisoikeuteen, omaan valintaan ja kansalaisvaikuttamiseen. Se on yli 20 vuoden kuluessa kehittynyt toimintamalli, jonka keskeiset sisällöt on määritelty lainsäädännössä.

 

Ruotsissa tuli vuoden 2009 alussa voimaan laki eräiden sosiaalipalvelujen vapaasta valinnasta. Valinnanvapaus oli jo sitä ennen ollut pitkään käytössä useissa kunnissa niiden oman päätöksen perusteella, joten järjestelmästä on ehtinyt kertyä runsaasti kokemuksia.

 

Ruotsalaisessa mallissa palveluntuottajan on pystyttävä tuottamaan kunnan määrittelemä laatutaso tietyllä enimmäishinnalla. Palveluseteleitä ei käytetä, vaan kunta maksaa palvelun hinnan suoraan tuottajalle. Vapaa valinta on selvästi vahvistanut pienten palveluntuottajien asemaa markkinoilla ja siten monipuolistanut tuotantotapoja.

 

Vapaan valinnan merkitys korostuu tulevaisuudessa myös Suomessa. Valmisteluja on jo tehty muuttamalla lainsäädäntöä.

 

Vuoden 2009 kesällä tuli voimaan laki palveluseteleistä, joita käyttämällä vanhus valitsee kunnan hyväksymien palveluntuottajien joukosta mieleisensä. Tämän vuoden alussa taas uudistui kotikunta- ja sosiaalihuoltolaki, joka antaa sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksissa pitkäaikaishoidossa oleville mahdollisuuden muuttaa toiseen kuntaan lähelle sukulaisiaan; aiempi kotikunta vastaa kustannuksista.

 

Lisäksi vuoden 2014 alussa tulee voimaan uusi terveydenhuoltolaki, jonka perusteella kansalainen voi valita vapaasti koko maasta sen perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon toimintayksikön, jossa häntä hoidetaan.

 

Vapaan valinnan käyttöönotto vaatii valmiuksia myös asiakkailta. Vuosikymmenien kuluessa muodostuneelle järjestelmälle asiakaslähtöisyys on edelleen uusi ajattelutapa.

 

Kuluttajanäkökulmaa palveluasumisessa selvittänyt työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä on käynyt läpi muun muassa Kuluttajaviraston tekemiä selvityksiä. Ne ovat osoittaneet, että palveluasumista hakeva tai hänen omaisensa ei pysty millään tavoin vertailemaan palveluja ja niiden hintoja keskenään.

 

Selvitysten mukaan esimerkiksi palvelumaksu saattoi vaihdella 25 eurosta 500 euroon ja lääkehuolto 40 eurosta kuukaudessa 41 euroon tunnissa.

 

Ratkaisu ongelmaan on palvelujen ja niiden hinnoitteluperusteiden selvä ja yhdenmukainen määrittely. Se vaatii viranomaisten ja palvelujen tuottajien sekä kuntien ja yksityisen sektorin yhteistyötä ja sitoutumista.

 

Lisäksi tarvitaan asiakasneuvontaa ja tiedotusta kuluttajan oikeuksista. Vanhuspalveluita täytyy myös voida ostaa valtakunnallisen sähköisen palvelun kautta. Kun olemme tottuneet hankkimaan elokuva-, juna- ja lentolippumme internetistä, voisimme hyvin hyödyntää sitä myös kotipalvelun hankinnassa.

Palaa otsikoihin

via tem.fi