keskiviikko 31. elokuuta 2011

Turvahälytysjärjestelmä vahnukselle.

Yhä useampi vanhus käyttää perinteistä turvapuhelinta tai hyvinvointiranneketta kotona selviytymisen tukena. Vanhusten ja omaisten tiedontarvetta ei tule vähätellä, kun turvahälytysjärjestelmä otetaan käyttöön. Hyvä ohjaus motivoi käyttämään hälytysjärjestelmää tarkoituksenmukaisesti. Asiasanat: hyvinvointiranneke, turvapuhelin, ohjaus, vanhus

Useat kotona ja palvelutaloissa asuvat vanhukset käyttävät turvahälytysjärjestelmää päivittäisen selviytymisen tukena. Turvahälytysjärjestelmällä tarkoitetaan turvalaitteen ja siihen liittyvän sosiaalisen palvelun, valvonnan, avun ja hoivan yhdistelmää. Turvahälytysjärjestelmän avulla pyritään ennaltaehkäisemään vakavia terveydellisiä haittoja ja vähentämään onnettomuuksista johtuvia kielteisiä seurauksia sekä lisäämään vanhuksen turvallisuuden tunnetta ja omatoimisuutta. (Törmä ym. 2001.)

Puolangalla ja Sotkamossa selvitettiin opinnäytetyön avulla vanhusten ja heidän omaistensa näkemyksiä turvahälytysjärjestelmistä (Vahtola 2004). Artikkeli perustuu opinnäytteenä tehtyyn tutkimukseen ja siihen liittyneeseen kenttätyöhön, jossa tutkija tapasi 55 yli 65-vuotiasta kotona tai palvelutalossa asuvaa vanhusta. Vanhusten omaisilta tiedonkeruu tapahtui postitse lähetetyllä kyselylomakkeella. Kotihoidon henkilökunnan näkemyksiä turvahälytysjärjestelmistä ei tutkimuksessa selvitetty.

Hyvinvointiranneke vai perinteinen turvapuhelin?

Turvahälytysjärjestelmä on aina suunniteltava yksilöllisesti vanhuksen tarpeita vastaavaksi. Hälytysjärjestelmän tarpeen tulisi lähteä ensisijaisesti vanhuksesta itsestään, ei hoitohenkilökunnan tai omaisten tarpeista. Tällöin vanhus on myös motivoitunut järjestelmän käyttöön. Tutkimuksessa omaiset korostivat kotihoidon henkilökunnan ammattitaitoa, kun pohditaan, sopisiko vanhukselle paremmin perinteinen turvapuhelin vai hyvinvointiranneke. Osa omaisista olisi halunnut osallistua vanhuksen turvahälytysjärjestelmää koskevaan päätöksentekoon.

Perinteinen turvapuhelin edellyttää vanhukselta kykyä arvioida oma tilanteensa ja tarvittaessa hälyttää apua. Vivagoâ-hyvinvointiranneke taas ei välttämättä edellytä käyttäjältään mitään aktiivisia toimenpiteitä. Hyvinvointiranneke on ranteessa pidettävä turvalaite, joka seuraa jatkuvasti kantajansa vireystilaa ja lähettää siitä tietoja tukiasemaan. Kun vireystila poikkeaa käyttäjälle tavanomaisesta, ranneke lähettää automaattisen hälytyksen tukiaseman välityksellä hälytyksen vastaanottajalle. Vastaanottaja voidaan määrittää yksilöllisesti.

Hyvinvointiranneke rekisteröi ja tallentaa käyttäjänsä normaalin vireystilan neljän ensimmäisen käyttövuorokauden aikana mittaamalla mikro- ja makrotason liikettä sekä ihon lämpötilaa. Järjestelmä lähettää automaattisen ”Poikkeava vireystila” -hälytyksen, mikäli se havaitsee vanhuksen olleen liikkumaton yli 30 minuuttia päivällä tai noin 60 minuuttia yöllä normaalia pidempään. Jos vanhus on liikkunut hyvin vähän päivällä 3–5 tunnin aikana, järjestelmä lähettää automaattisesti ”Passiivisuus”-hälytyksen. Hyvinvointirannekkeen automaattisia hälytystoimintoja voidaan valita yksilöllisesti vanhuksen tarpeen mukaan. Aktiivisuustason seuranta ja hälytykset toimivat vain noin 20–30 metrin päässä tukiasemasta. Lisäksi hyvinvointiranneke tarvitsee toimiakseen jatkuvan ihokosketuksen.

Hyvinvointiranneketta käyttävän vanhuksen aktiivisuustasoa voidaan haluttaessa seurata myös graafisen aktiviteettikäyrän avulla. Aktiviteettikäyrä antaa tietoa esimerkiksi vanhuksen päivärytmistä sekä yöunen kestosta ja laadusta. Hyvinvointirannekkeeseen voidaan lisäksi liittää erilaisia lisälaitteita, kuten kulunvalvonta ja muistuttava lääkekiekko.

Tutkimuksen mukaan hyvinvointiranneketta arvostivat ne vanhukset, joilla oli ollut kaatumisia, pyörtymisiä tai muistihäiriöitä. Erityisesti omaiset, joiden hoidettavalla vanhuksella oli ollut kaatumisia tai vanhus sairasti insuliinihoitoista diabetesta, kokivat turvahälytysjärjestelmän yleensä ottaen hyväksi. Joillekin dementoivaa sairautta sairastaville taas turvahälytysjärjestelmän merkkivalot aiheuttivat pelkoja.

Vanhukset suhtautuivat eri tavoin hyvinvointirannekkeeseen liittyvään valvontaan. Osa ranneketta käyttävistä koki, että laitteeseen liittyi kielteistä valvontaa tai laite loukkasi yksityisyyttä ja rajoitti elämää. Toisaalta osa vanhuksista näki tärkeäksi, että kotihoidon henkilökunta sai enemmän tietoa heidän voinnistaan hyvinvointirannekkeen avulla.

Osa vanhuksista koki virhehälytysten vähentyneen, kun he olivat vaihtaneet perinteisen turvapuhelimen hyvinvointirannekkeeseen. Hyvinvointirannekkeen hälytysnappi oli jäykempi ja rannekkeen muoto kellomaisempi, joten virhehälytyksiä ei ehkä tapahtunut niin helposti. Hyvinvointiranneke oli vanhusten mielestä isokokoinen, mutta sen kellomainen muoto koettiin hyvänä. Toisaalta rannekkeen rannekeosa koettiin epämiellyttäväksi, koska laite tarvitsee toimiakseen tiiviin ihokontaktin. Ranneke aiheutti osalle vanhuksista mustelmia ja turvotusta. Perinteisen turvapuhelimen ranneke oli vanhusten mielestä kutittava ja helposti löystyvä. Toisaalta positiivista oli, ettei ranneke puristanut.

Perinteinen turvapuhelin soveltui hyvinvointiranneketta paremmin niille vanhuksille, jotka eivät pystyneet tai halunneet pitää ranneketta ranteessa. Vanhuksilla, joilla käsien voima oli heikko, hälytyksen tekeminen onnistui helpommin painamalla perinteisen turvapuhelimen hälytysnappia esimerkiksi pöytää tai apuvälinettä vasten. Ranteessa jatkuvasti pidettävä hyvinvointiranneke saattoi myös haitata vanhusten pukeutumista tai apuvälineiden käyttöä.

Ohjauksessa liikkeelle vanhuksen tarpeesta

Vanhuksilla voi olla ennakkoluuloja ja pelkoja turvahälytysjärjestelmää kohtaan, eivätkä kaikki ole tottuneet käyttämään teknologiaa. Haasteeksi nouseekin vanhusten hyvä perehdyttäminen turvahälytysjärjestelmään, jotta heillä olisi myös edellytykset käyttää laitteita hyväkseen. Ohjauksessa tulisi lähteä liikkeelle vanhuksen tarpeista. Huomiota ei tulisi heti suunnata laitteeseen ja sen toimintaperiaatteisiin, koska silloin vanhukselle voi syntyä heti ennakkoluulo laitteen monimutkaisuudesta. (Mäki 2000.)

Perustietoa havainnollisesti ja konkreettisesti

Vanhukset haluavat perustietoa laitteen toiminnasta ja sen toiminta-alueesta. Hälytyksen teon opastuksen lisäksi on hyvä mainita, että hälytykseen tarvitaan puhelinverkko.

Vanhukset haluavat tietää, mihin ja kenelle hälytys konkreettisesti menee. Heille tulee kertoa, jos hälytyksen vastaanottoja vaihtelee eri vuorokaudenaikoina. Lisäksi on tärkeää kertoa, kuinka nopeasti apu saapuu paikalle ja mihin ensisijaisesti otetaan yhteyttä, jos kyseessä on äkillinen sairauskohtaus (Pekkarinen 2003).

Vanhukset haluavat tietoa turvahälytysjärjestelmän vedensiedosta. Valitettavasti nykyiset turvahälytysjärjestelmät tulee ottaa pois ranteesta suihkun tai saunan ajaksi. Hyvinvointirannekkeen tukiasema lähettää automaattisen hälytyksen puolen tunnin kuluttua rannekkeen riisumisesta, jos ranneketta ei ole laitettu takaisin käteen. Painamalla tukiaseman nappia voi hälytyksen lähtemisaikaa pidentää tunnilla.

Vanhukset pelkäävät tarpeettomia hälytyksiä

Vanhukset pelkäävät, että turvahälytyslaitteen rannekkeen nappi osuu johonkin arkisten askareiden aikana ja tekee tarpeettoman hälytyksen. Tämä voi johtaa siihen, ettei turvahälytyslaitetta pidetä lainkaan ranteessa. Vanhuksia tuleekin rohkaista turvahälytysjärjestelmän käyttöön ja mahdollisiin tarpeettomiin hälytyksiin on suhtauduttava ymmärtäväisesti. Hyvinvointiranneketta käyttävä vanhus voi itse perua tarpeettoman hälytyksen painamalla tukiaseman stop-painiketta.

Tutkimuksessa ilmeni, että perinteistä turvapuhelinta käyttävistä vanhuksista vain 44 % piti turvapuhelinta ranteessa. Hyvinvointiranneketta käyttävillä vanhuksilla taas laite oli ranteessa yhtä vanhusta lukuun ottamatta. Ilmiötä selittää osaltaan hyvinvointirannekkeeseen liittyvä tiivis valvonta – hyvinvointiranneke lähettää tiedon kotihoidon henkilökunnalle myös rannekkeen pois ottamisesta.

Mihin vanhus voi ottaa yhteyttä?

 Vanhusten tulee tietää, mistä he kysyvät neuvoa, jos heillä on ongelmia turvahälytysjärjestelmän kanssa. Vastaukseksi ei riitä, että neuvoja saa kotihoidon henkilökunnalta, vaan vanhukset toivovat konkreettisia puhelinnumeroita.

Vanhuksia askarruttaa myös se, mistä he tietävät laitteen toimivan. Kotihoidon henkilökunta voi tehdä tarvittaessa yhdessä vanhuksen kanssa koehälytyksen. Lisäksi hyvinvointirannekkeen käyttäjälle voi kertoa, että kotilaitteessa kuuluu jatkuvasti palaa vihreä merkkivalo ja että laite valvoo automaattisesti omaa toimintaansa.

Vanhukset tarvitsevat konkreettisia toimintaohjeita siitä, miten heidän tulee toimia, jos he lähtevät pois kotoaan. Heille voidaan esimerkiksi kertoa, että ranneke on hyvä jättää kotiin ja kaikki johdot voi jättää paikoilleen. Hyvinvointiranneketta käyttävän vanhuksen olisi hyvä kertoa poissaolostaan kotihoidon henkilökunnalle. Muuten hyvinvointiranneke lähettää henkilökunnalle ilmoituksen yhteyden katkeamisesta, mikä aiheuttaa turhia tarkistuksia ja yhteydenottoyrityksiä.

Tietoa kustannuksista, ohjausta omaisille

Vanhukset haluavat tietoa turvahälytysjärjestelmiin liittyvistä kustannuksista. Vanhuksille tulee kertoa, mitä kuukausimaksuun sisältyy ja joutuvatko he maksamaan tarpeettomista hälytyksistä. Heitä tulee myös ohjata turvahälytysjärjestelmään liittyvän laskun tulkitsemisessa.

Tutkimuksessa ilmeni, että omaisten saama ohjaus turvahälytysjärjestelmästä oli ollut vähäistä. Omaiset ovat tärkeitä tukihenkilöitä vanhuksille, joten myös heidän ohjaukseensa tulisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. Omainen voi esimerkiksi rohkaista vanhusta käyttämään turvahälytysjärjestelmää ja pitämään ranneketta ranteessa.

Ohjeiden kertaaminen tarpeellista

Kun vanhus ottaa käyttöönsä turvahälytysjärjestelmän, hänen kanssaan tulee käydä perusasiat rauhallisesti läpi. Vanhukset toivovat, että asiat käytäisiin uudelleen läpi, kun laite on ollut käytössä jonkin aikaa. Lisäksi heille on tärkeä lyhyt kirjallinen toimintaohje, niin sanottu huoneentaulu, ja muut kirjalliset ohjeet, joista asioita pystyy tarvittaessa kertaamaan. Puolangalla ja Sotkamossa tehtiin myös vanhusten tarpeiden pohjalta paikallinen ohje erityisesti hyvinvointirannekkeen käyttäjille. Todennäköisesti tulevaisuudessa myös vertaiskouluttajien käyttö tulee lisääntymään.

Hyvään ohjaukseen kannattaa panostaa, sillä se motivoi vanhusta käyttämään turvahälytysjärjestelmää tarkoituksenmukaisesti.

Lähteet

Mäki O. 2000. Elämänlaatu ja teknologia - esimerkkinä multimediasovellus. Teoksessa: Topo P. (toim.) Teknologia, etiikka, dementia -seminaariraportti. Aiheita monistesarja 18/2000. Stakes, Helsinki.

Pekkarinen S. 2003. Ikääntyvä ihminen turvapuhelinpalvelujen asiakkaana. Teoksessa: Serkkola A. (toim.) Turvapuhelin palvelut ikääntyvän ihmisen elinympäristössä. Teknillinen korkeakoulu, Lahden keskus. Markprint, Lahti.

Törmä S., Nieminen J. & Hietikko M. 2001. Ikääntyvien itsenäistä suoriutumista tukevan teknologian arviointi käyttäjänäkökulmasta. Turvahälytysjärjestelmät. Tulevaisuusvaliokunta Teknologian arviointeja 7. Eduskunnan kanslian julkaisu 4/2001.

Vahtola M. 2004. Hyvinvointiranneke. Kotona asuvien vanhusten ja heidän omaistensa näkökulma. Pro gradu -tutkielma. Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos. Oulun yliopisto.